Nykyinen asumisympäristöjen suunnittelu suosii tiivistä ja tehokasta rakentamista, koska sen sanotaan olevan ekologista ja säästävän luontoa. Tehokas rakentaminen vaatii tehokkaat liikennejärjestelyt, koska ihmiset asuinympäristöä valitessaan arvostavat hyviä yhteyksiä ja palveluja – ja kosketusta luontoon. 

Keväällä luonto herää jossakin – ja samaan aikaan alkavat autokaravaanien vaellukset, jotka suuntaavat luonnon helmaan mökeille ja kakkosasunnoille ja taas takaisin, kymmeniä, satoja kilometrejä.

On ihmisiä, jotka haluaisivat asua vaivattomasti kerrostaloissa, mutta epäröivät, koska kaipaavat oman pihan tarjoamia elämyksiä. Silloin kun liikkuminen on jo käynyt vaivalloiseksi, miten voi virkistyä ulkoilualueilla, julkisissa puistoissa tai pihalla, joka on ensisijaisesti varattu autojen paikoitukseen. Hiljaisen keinuttelun, luonnon muutoksien seuraamisen, kuuntelun, katselun, tuoksujen sijaan on tarjolla liikenteen melua, hälinää, turvattomuutta – ja yksinäisyyttä. 

Asuinympäristöltä odotetaan myös yhteisöllisyyttä. Yhteisöllisyys syntyy luonnostaan, kun asukkailla on mahdollisuus tulla ulos, tapaamaan toisia, erikseen kutsumatta. 

Tehokkaan yhdyskuntarakentamisen hyöty menetetään moninkertaisesti, kun ihmiset eivät oikeasti viihdy asuinympäristössään vaan hakeutuvat vapaa-aikanaan muualle.

 Mikä on luonnollisempaa? 

Luontoyhteys kuuluu ihmisen perustarpeisiin. Luonnon vaikutusta on tutkittu ja on todettu sen lisäävän merkittävästi ihmisten hyvinvointia ja edistävän terveyttä; tovin oleskelu puutarhassa tai vapaassa luonnossa laskee stressihormonitasoa ja verenpainetta.

Luonnollista ja ekologisesti kestävää on luoda uutta palveluliiketoimintaa: puutarhoja, joissa ihmiset voivat rauhoittua, olla yhdessä tai itsekseen, niissä järjestetään tapahtumia ja ohjelmatuokioita. Puutarhat ovat kyläläisten kohtaamispaikkoja ja ne tuovat luonnon läheisyyden kerrostalojen asukkaille taajamiin, keskustoihin ja lähiöihin. 

Omakotitontit tulisi kaavoittaa sen kokoisiksi, että omakotiasumisen merkitys säilyy: jos omalla pihalla tulee tunne, että tarkkailee naapureita tahtomattaan tai joutuu tietämättään itse tarkkailtavaksi, enin osa oman pihan ideasta katoaa. Kotipiha ja puutarha ovat sijoitus, hyvin hoidettuna se jalostuu ja arvo kasvaa, puutarhassa on olemisen onnea.   

Punatammi, Quercus rubra, saa pakkasen puraisemana voimakkaan punaisen syysvärin, mistä  puu on saanut suomenkielisen nimensäkin. Lämpimän ja sateisen syksyn ruska loistaa nyt keltaisena puiden ja pensaiden lehdissä.  

Punatammi on melko uusi tulokas kotipuutahoihin, mutta ainakin eteläisemmässä Suomessa se viihtyy siinä missä tammikin, Quercus robusta. Puu on nuorena nopeakasvuinen, kunhan kasvupaikka on suotuisa – valoisa ja tuoremultainen.

Katsuran syysväritys on ollut kaikenkirjava-

on ollut.

Riippalehtikuusi ja sen alla pensasmustikka.

Valkokukkainen pikkusydän kukki runsaasti keväällä ja nyt kukkii yksi ajastaan erehtynyt kukkavana kehyksinään valkokirjokanukan lehtien syyskirjo ja  sininata.

Puistoatsalean pastellinen ruska.

Laululintunen Minna Hokka konsertoi sinisen hetken lokakuisessa puutarhassa. Koskettavia, luonnoläheisiä lauluja elämän polulta ja itkulauluja.

Loppukesästä viime vuonna asennettu siirtonurmi voi nyt hyvin, vaikka keväällä lumen sulettua näky oli huolestuttava.

Pysyvä lumi satoi routaantumattomaan maahan. Lumen alla nurmen pintaan muodostui limainen kalvo, joka vaikeutti juuriston hapen saantia ja nurmikko oli vaarassa tukehtua. Kalvo rikottiin harjaamalla.

Siirtonurmi vain viikko asennuksen jälkeen. Kun nurmikko rajataan selkeästi istutusalueista, leikkaaminen on helppoa ja nopeaa.

Asennetun nurmikon juurtumisen jälkeen ei tarvitse pelätä tallaavansa nurmikoita.

Opettaja sanoi: “Kuka teistä tuntee ruusun tuoksun?”

Kaikki tunsivat.

Sitten hän sanoi: “Pukekaa se sanoiksi.”

Kaikki olivat vaiti.

Anthony de Mellon kirjasta ‘Viisauden välähdyksiä’

Viime kesänä vanhan torpan pihalta siirrettyyn taimeen kasvoi ensimmäisenä kesänä vain yksi kukkavana, mutta jo nyt kukat ovat kuin perhosten parvi. Kukat avautuvat hennon laventelinvioletteina, täysin auenneina ne ovat miltei valkoisia. 

Siperiankurjenmiekkojen ryhmään kuuluva loistokurjenmiekka, Iris ’Butter and sugar’, kukkii hieman myöhemmin kuin tavalliset siperiankurjenmiekat, joita niitäkin on useita lajikkeita.

Iris sibirica ‘Blue King’

Kurjenmiekkojen seuraan maanpeittokasviksi sopii yhtä hyvin peittokurjenpolvi, Geranium x cantabrigiense ‘Biokovo’, joka kukkii miltei valkoisin kukin, samoin kuin sen sisarlajike ‘Karmina’, jonka kukat ovat tummanroosat.

Kultasade, Laburnum alpinum’ avaa upeat kukkaterttunsa nopeasti, ja yhtä nopeasti kukinta on myös ohi.

Kultasateen kukinta on niin upea, kukkien raikas, sitruunainen tuoksu ja mehiläisten surina kukkatertuissa on lyhytaikaisuudestaan huolimatta iloa antava ja vahva elämys.

Kultasade pitää puolivarjoisesta ja tuoreen oloisesta kasvupaikasta. Tarvittavat kasvua ohjaavat leikkaukset tehdään loppukesällä. Kukintaa joutuu odottamaan kymmenisen kesää, mutta sen jälkeen puu kukkii säännöllisesti. Kukista muodustuvat siemenpalot ovat ruskeita ja siemenet myrkyllisiä – tertut voi leikata pois pitkävartisilla puutarhasaksilla kukinnan jälkeen.

Vasta valmistunut lampi tulee luonnollisemmaksi osaksi puutarhaa, kun kasvit kasvavat lammen reunamilla ja mittasuhteet tulevat sopusuhtaisiksi.

Vesi ja sen solina on meditatiivista, voimaannuttavaa ja virkistävää.

Keltajapaninangervo, Spiraea japonica ‘Golden Princess’, tuo kullan hehkua tummiin havuistutuksiin. Puolen metrin korkuiseksi kasvava pensas on kestävä ja vaatimaton kasvupaikan suhteen. Ei haittaa, vaikka rusakot kynivät sen oksat säännöllisesti joka talvi, pensas kukkii silti keskellä kesää roosan värisin kukin (pensaan arvo on kellanvihreissä lehdissä, ei niinkään kukissa).

Kirjokanukka, Cornus alba ‘Ivory Halo’. Nuput aukeavat kermanvalkoisiksi kukiksi, joista kehittyvät kuulaan sinertävät marjat, kuin helmet.

Köynnöshortensian silmuista puhkeavat nuput.

Katsuran versojen järjestelmällisyyttä.

Vuorenkilpi, Bergenia cordifolia, on erinomainen maanpeitekasvi; se on vähään tyytyväinen, niin auringossa kuin varjossa, kuivassa ja kosteassa kasvupaikassa viihtyvä, ihan tyylikäs ja selkeälinjainen kasvi – ja silti monen inhokki, jota ei missään tapauksessa haluta omalle pihalle.

Voi olla, että tanakkana töpöttävä pinkki kukinto, paksut, ainavihannat lehdet ja kasvin hyvä levinneissyys suomalaisille pihoille on jo ylittänyt kyllästymisrajan. Kasvista puuttuu yllätyksellisyys.

Mutta kun vuorenkilpi onkin valkokukkainen, se istutetaan parhaalle paikalle keräämään katseita ja ihastelua – hyvä niin.

Vuorenkilvistä molemmat, Bergenia cordifolia ‘Silberlicht’  ja perinteisempi pinkki ovat omiaan rauhoittamaan monilajisia istutusryhmiä. Erikoisen kaunis yhdistelmä on koristeomenapuu  ja vuorenkilpi silloin kun niiden kukinnat ajoittuvat samaan aikaan.

Uskon, että nämä köynnöshortensian silmut kätkevät kukkien nuput – se olisikin ensimmäinen kukinta kalliolla kasvavalle köynnökselle.

Katsuran punertavina avautuvat lehdet puhkeavat pian.

Kivikossa kukkii tarhakylmäkukka.

Kovin epätasaisesti itää perunat pussissa. Varmuuden vuoksi tarkastin muutaman perunan kunnon kaivamalla ne ylös ja olihan niissäkin idut ja hennot juuret - nyt niitä saa odottaa vielä hieman pidempään.